Miia Seppänen

Kuo, M., You, J. (2017) Explore the skills that can open career doors after your doctoral training, https://www.sciencemag.org/careers/2017/11/explore-skills-can-open-career-doors-after-your-doctoral-training

Summary in English:

This article (Kuo and You, 2017) highlights nicely the key skills and benefits that doctoral training can provide and that are needed in current working life. According to Kuo and You (2017) analysis the doctoral training prepares well to gathering and interpreting data, data analysis and problem solving skills. Ph.D.s are less prepared for working in teams, managing time and for people management. I have both doctoral training and experience from “normal” working life so I reflect here my opinions of how the key skills could be demonstrated in real world.

Suomeksi (in Finnish):

Haluan jakaa mielenkiintoisen artikkelin, joka on julkaistu 27.11.2017 Science-lehdessä. Kirjoittajien analyysin mukaan tutkijakoulutuksessa (engl. doctoral training, Ph.D. training)  parhaiten omaksutuimpia taitoja ovat tiedon tulkinta- ja datan analyysitaidot sekä ongelmanratkaisutaidot. Tutkijakoulutettavat kokivat, että työelämässä vaadituissa taidoissa oli puutteita ajanhallinnassa, tiimityöosaamisessa ja johtamistaidoissa. Artikkelin esittelemä malli perustuu kyselytutkimukseen, jossa henkilöt kertoivat mitä uskoivat oppineensa parhaiten tutkijakoulutuksessa ja kuinka tärkeänä taito koettiin työssä menestymisessä. Webbisivulla esitettyä mallia voi kokeilla eri työaloille, joille tutkijakoulutetut tyypillisesti sijoittuvat väitöskirjatyön jälkeen. Olen itse tällä hetkellä bisnessektorilla mutta peilaan alla omia näkemyksiäni erityisesti luovan työn alalle.

Artikkelissa analysoidut taidot, joita voi tarvita työelämässä (suluissa ne taidot, joissa tutkijakoulutetut ovat yleisesti vahvoja):

• Teknisiä taitoja:
  • datan analysointi (vahvasti tutkijakoulutuksessa)
  • tiedon keruu ja tulkinta (vahvasti tutkijakoulutuksessa)
  • alakohtainen tietämys (vahvasti tutkijakoulutuksessa)
  • luovuus ja innovatiivinen ajattelu
  • oppiminen nopeasti
• vuorovaikutustaidot
  • tiimityöskentely
  • johtamistaidot
  • suullinen kommunikointi (vahvasti tutkijakoulutuksessa)
  • kirjallinen kommunikointi (vahvasti tutkijakoulutuksessa)
  • työskentely yhteisön ulkopuolisten ihmisten kanssa
• päivittäiset työtehtävät
  • projektinhallinta (vahvasti tutkijakoulutuksessa)
  • ajanhallinta
  • urasuunnittelu ja tietoisuus alan kehityksestä
  • päätösten tekeminen ja ongelmien ratkominen (vahvasti tutkijakoulutuksessa)
  • vision ja tavoitteiden asettaminen

Mitä tutkijat voivat parhaimmillaan tarjota bisnesmaailmassa mielestäni:

• Tekniset taidot:
  • Tutkijakoulutuksen saaneilla on erinomainen kyky yleensä kerätä ja tulkita tietoa asiasta kuin asiasta. Pidän itse tärkeänä ns. heikkojen signaalien omaksumista vallitsevasta markkinaympäristöstä.
  • Valmiita analyyseja voi ostaa kovalla hinnalla erilaisilta konsulttiyrityksiltä mutta laadukkaan tutkijakoulutuksen saanut henkilö pystyy melko hyvin tekemään tilanneanalyyseja yhdistämällä tietoa olennaisista tietolähteistä ja kykenee myös kyseenalaistamaan erilaatuisten tietolähteiden merkityksen päätöksenteossa.
  • Datan analysointitaidot tulevat kyseeseen jo yksinkertaisempienkin, lukuihin liittyvien, projektioiden kohdalla. Tutkijakoulutuksen saaneet eivät ”osta” tutkimustuloksia varmoina ja ymmärtävät virhemarginaalien ja todennäköisyyksien merkityksen tiedon hyödyntämisessä.
  • Väitän, että nopea oppiminen on tutkijakoulutuksen saaneilla kohtalaisen hyvällä tasolla mutta Science:n artikkelissa kyselyn perusteella ei tämä tule esille koulutuksen ansioksi, ehkäpä koska tutkijakoulutukseen pääseminen vaatii jo lähtöarvoisesti hyviä oppimistaitoja.
  • Tutkijakoulutetuilla on erityisesti bisnessektorilla tarvittavaa luovuutta ja innovatiivista ajattelua.
• Vuorovaikutustaidot
  • On aloja, joissa yksinäistä tutkijantyötä on enemmän kuin tiimityötä mutta tutkijankoulutukseen kuuluvat pakollisena osana kansainväliset ja kotimaiset konferenssit, joissa on selvittävä vähintäänkin englanniksi ja vakuutettava posterillesi eksyvät kulkijat noin minuutin hissipuheella. Puhumattakaan niistä tilanteista, joissa tutkijakoulutettava voi kiitollisena tarttua kutsuun päästä puhujan pönttöön.
  • Monessa suomalaisessakin yliopistossa tutkimusryhmät ovat kuitenkin kansainvälisiä ja ihmisiä tulee ympäri palloa. Monikulttuurinen kanssakäyminen on siis lisääntymään päin ja se opettaa toimimaan tiimissä.
  • Työelämässä voi todellakin tarvita enemmän johtamistaitoja kuin tutkijantyössä. Tutkijaryhmissä kaikki ovat alansa vahvoja asiantuntijoita, joita ei voi johtaa ylhäältäpäin. Ylipäätään kaikenlainen tutkijatason henkilön holhous on turhaa. Mutta johtamisella tarkoitetaan yleisesti seinien pitämistä pystyssä ja tähän haluan täsmentää, ettei asiantuntijoita kannata kuormittaa turhilla rutiinitöillä. Sihteerit kunniaan ja takaisin hoitelemaan kopiointihommia ja matkalaskujen sättäämistä!
  • Vaikka suomalaisessa tutkijankoulutuksessa kommunikoinnin harjoittelu tapahtuu melko epävirallisesti, väitän, että kirjalliset viestintätaidot ovat suurimmalla osasta tutkijankoulutuksen saaneista erittäin hyviä. Varsinkin ne, jotka käyvät konferenssiesiintymisen koulutuksia, osaavat arvioida kaikenlaista organisaatioviestintää melko pätevästi. Tutkijatkin elävät huomiotaloudessa ja visuaalisen sekä tehokkaan viestinnän vaatimukset ovat jatkuvasti esillä tutkijan kommunikoidessa työtään. Mikään ei ole niin vaikeaa – ja samalla niin ydinosaamista tutkijakoulutuksen saaneilla – kuin tiedon kiteyttäminen ja lyhyesti kirjoittaminen.
• Päivittäiset taidot
  • Projektinhallintataidot ovat suhteellisen hyvät tutkijakoulutetuilla, sillä väitöskirja on hillittömän moniosainen, hankala ja pitkä projekti, jolla on ollut se kaaosmainen alku, hermoja raastava työskentelyvaihe ja päätepiste.
  • Vision ja tavoitteiden asettaminen on olennaista bisneselämässä mutta tutkijakoulutettavahan on jossain alkuvaiheessa – sikäli kuin muistaa – laittanut pystyyn omalle työlleen vision. Tavoitteet saattavat muuttua matkan varrella realiteettien vaatiessa. Tavoitteiden saavuttaminen taas puolestaan on enemmän henkimaailman asioita, joihin voi vaikuttaa henkilökohtaiset taipumukset jne. tekijät, joita en halua patologisoida sen enempää (koska itsekin joudun niiden kanssa kamppailemaan).

Lisäisin tähän listaan piirteen, jonka koen kehittyneen tutkijankoulutuksen aikana:

• Stressinhallinta. Tämä johtuu luonnollisesti siitä, että ainakin nippuväitöskirjan (kuten allekirjoittanut) tehneet joutuvat kovaan mankeliin jo koulutuksen aikana. Tutkimuksiasi arvioi kansainvälinen huippuyhteisö, jokainen pilkku käännetään ja pienistäkin virheistä älähdetään kovaäänisesti. 48 tunnin deadlinet ovat arkipäivää. ”Yövuorot” eivät ole vieraita, kun artikkelin läpimeno on hilkusta kiinni. Vaikka koen monet bisneselämän vaatimukset rasittavina (esim. en pidä speed dating verkostoitumisista, pitchauksista enkä oikeastaan mistään myyntihenkisistä jutuista), monelle vaatimukselle osaa laittaa oikeankokoiset raamit ja asennoitumisen niiden mukaan. Mistä ei pää irtoa, siitä ei pää irtoa.

Kirjoittaja (author): Miia Seppänen

P.S. Lukuisia kirjoitusvirheitä korjattu jälkikäteen. Koska tiede on itseään korjaavaa 🙂

Tällä kertaa lähestyn Tohmajärven Aseman tehdasosuusliikkeen historiaa Ari Pitkäsen kirjoittaman ”Tohmajärven tehdasosuusliike r.l. 30-vuotias” juhlateoksen avulla vuodelta 1937. Edelliseen blogiin verrattuna tämä teksti ajautui melko perinteiseksi koulureferaatiksi ja päällekkäisyyttä aiemman blogin kanssa on runsaasti. Teksti saattaa palvella eniten itseäni ja tulevaa historiaprojektia, josta toivottavasti pääsen kertomaan lisää kesän korvilla. Mehukkuuden sijaan päätin säilyttää tekstin kuivakkuuden ja päällekkäisyydet mutta toisaalta valottaa seikkaperäisempiä yksityiskohtia aiemmin esille tulleesta tehdasosuusliikkeen historiasta. Pitkäsen teoksesta löytyy vuoden 1936 toimintakertomus ja useita vanhoja valokuvia tehdasalueen rakennuksista ja henkilöistä, joita olen ripotellut mukaan muutaman. Seuraavassa blogissani – jonka ilmestymisaikataulu on yhtä epämääräinen kuin hämärien illan tuntien keskittymiskykyni – tarkastelen Lauri Saloheimon historiateosta tehdasosuusliikkeestä.

Kuva 1. Tohmajärven tehdas-osuusliikkeellä oli nimikoidut kirjekuoret, joihin osoitetiedot lisättiin kirjoituskoneella. Tämä kirje on ollut Karhula Osakeyhtiölle vuonna 1937 leiman perusteella ilmeisesti postivaunulla nro 14.

30-vuotissota Tohmajärven soilla

Tehdasosuusliikkeen nousun ytimessä on ollut suomalaisille tuttu ”suo, kuokka ja Jussi” –asenne. Pitkänen kuvailee, kuinka sitkeä 30-vuotissota Tohmajärven soilla alisti suot vihdoin taloudellisesti tuottaviksi turvepehkun ja tiilitehtaan tarpeisiin. Ennen suotaistelua, tarvittiin myös Maanviljelysseuran ja Suomen Suoviljelysyhdistyksen tiedon valo paikallisille maanviljelijöille, jotta innostus sopivan suon etsimiseen lähtisi täyteen vauhtiinsa. Teollistumisen ilosanoma kun oli, että maanviljelijöiden perinteisesti käyttämien olkipehkun ja hakkuuhavun rinnalla tehdasmaisesti valmistettu turvepehku oli ylivertainen kotieläinten kuivikkeena ja lannoitusaineen kerääjänä.

Elokuussa 1907 päätettiin siis Pohjois-Karjalan Maanviljelysseurassa perustaa Tohmajärven Turvepehkuosuuskunta r.l., vaikka sopivaa suota ei ollut vielä löydetty. Lokakuussa 1907 päästiin tekemään kaupat 109 hehtaarin kokoisesta rahkasuoalueesta Niemelän tilan N.o 1:stä, maksaen 8000 suomenmarkkaa (32 750 eur nykyrahassa inflaatio ja elinkustannukset huomioiden, Suomen pankin rahanarvolaskuri). Turvepaalien nousu vuoden 1908:n 1200 paalista huippuvuoteen 1927, 31 560 paalia, josta tuotanto alkoi vähitellen laskea (Pitkänen 1937: 17)

”Taistelun, yrityksen ja uskalluksen” tie oli erityisen takkuinen turvepehkuosuuskunnassa ensimmäiset kolme vuotta. Lainoja, vekseleitä, tappioita, osakkaiden uskon hiipumista ja takauksien eväämisiä. Mutta suosta vain noustiin ja uusi johtaja Antti Zimmermann ”saattoi kaikella tarmollaan ja kokonaan antautua osuuskunnan menestyksen puolesta yrittäjäksi” (Pitkänen 1937: 20).

Kuva 2. Tehdasosuusliikkeen hallituksen jäseniä ja henkilökuntaa. Osuusliikkeen hallituksessa oli myöhemmin myös opettaja Antti Kärki. Työnjohtajina toimi 1936 Simo Kähäri, Lauri Kortelainen, Heikki Tiilikainen ja Yrjö Malinen. Tiilimestarina oli Verner Forsmann. Kuvat A. Pitkäsen (1937) teoksesta Tohmajärven tehdasosuusliike r.l. 30-vuotias.

Saveen voi upota mutta voi sitä nostaakin..

Turvepehkupaalit tarvitsevat rimoja. Ja rimojen tekeminen sahausta. Elettiin sodan jälkeistä rakennusbuumia, jonka vuoksi kotitarvesahan perustamiseen ei enempää tarvinnut perustella. Omiin tarpeisiin alun alkaen suunnitellut mylly ja saha rakennettiin 1915. Niille tuli yllin kyllin käyttöä sota-ajan ja elintarvikepulan vuoksi. Halvan raaka-ainetilanteen ja toisaalta hyvän kysynnän vuoksi sahausta työntekijöiden kesken opeteltiin hyvin anteeksiantavassa ilmapiirissä. Tätä kuvaa toimitusjohtajan selostus, että ”kun hirren piti mennä halki, se menikin poikki”. Tässä kohden historiikkia Pitkänen yltyy kehumaan suomalaisen talonpojan kykyä yhteiseen yritteliäisyyteen ja ”vennolta suopohjalta” noussutta tehdasliikettä ”elleivät mitkään suuremmat voimat väliintule – – joka nykyaikaisine teollisuuslaitteinen, koneineen ja järjestelmineen on täysin uudenaikainen ja jatkuvilta edellytyksiltäänkin kehityskelpoinen.” (Pitkänen 1937: 27).

Erikoinen tapaus löytyy sortovuosilta, tosin nyt kunnan omasta toimesta. Osuuskunnan pöytäkirjassa 14.4.1917 on kirjattu, että Tohmajärven Elintarvelautakunta on takavarikoinut osuuskunnan 11 000 kilon suuruisen ruisjauhovaraston – – ”. Johtaja Zimmermann oli tehnyt laittomasta takavarikoinnista valituksen läänin kuvernöörille mutta tarina ei kerro, saatiinko jauhot takaisin ja miksi ne oli takavarikoitu. Tämähän on tietysti historiantutkijalle pienen sisäisen auditoinnin paikka, sillä arkistossa voi asiasta löytyä virallinenkin selitys.

Viimekertaisessa blogissa kerroin johtaja Zimmermannin yrityksestä pelastaa myllylle suunnattujen jauhatusten työt takaisin maakuntaan jonkun junailtua ne rannikkoseuduille. Pitkänen avaa tarinaa kertomalla johtajan tavanneen entisen pohjoiskarjalaisen maakuntaneuvoksen Jalmari Jyskeen. Yhdessä herrat kävivät puhumassa silloisen maatalousministeri K. V. Vuokosken kanssa. ”Tämän käynnin jälkeen jyvälastit alkoivat taas osata Tohmajärven asemalle ja sieltä osuusliikkeen myllyyn.” (Pitkänen 1937: 25). Valtion säätelemän hinnan ansiosta myllyn toiminta kukoisti: sen onnistui maksaa itsensä takaisin ja vuonna 1920 kokonaisliikevaihto oli peräti 11 miljoonaa markkaa (nykyrahassa 433 400 euroa).

Kuva 3. Tiilitehdas kesäkuussa 1937 päivää ennen palamistaan. Tilalle rakennettavassa tiilitehtaassa oli yksi kerrosta lisää, eli kolme kerrosta.

Kotitarvesaha laajeni vientisahaksi ja ryhdyttiin metsien ostoon. Puutavaran sahausmäärät kasvoivat 30:sta (vuodelta 1919) 2726:een yksikköön vuonna 1936. Sahaliikkeen alkuaikoina tehdas poltti myös hiiliä mm. rautatehtaiden tarpeiksi ylijäämäpuusta. Aiemmin ostettu metsäpalsta osoittautui sisältävän laajoja savialueita. Tässä olisi voinut olla itkun paikka mutta ei. Hankkijalta ostettiin tiilentehtaan koneistoja ja myöhemmin Ruotsista savennostokone ja tiilikoneet automaattisine leikkuupöytineen. Piankos tuotanto nousi niin isoksi, että rakennettiin 110 metriä pitkä holvattu rengasuuni, jonka polttokyky oli 18 000 kpl tiiliä päivässä.

Ruotsalaisen Svedalan tiilitehtaan mukaisesti Tohmajärven tiilitehtaalle ostettiin ns. kamarikuivaamo 1936, joka oli ensimmäinen suomalainen. Kuivaamo mahdollisti tiilien valmistuksen kaksi kuukautta aikaisemmin keväisin ja työn jatkamisen kaksi kuukautta pitempään syksyisin. Talvisin tiilien kuivaamiselle ei vielä noihin aikoihin ollut edellytyksiä. Tiilen tuotanto kasvoi vuoden 1926 302 575 kappaleesta 3 412 000 kappaleeseen vuonna 1936.

Tehdas tarvitsi hevosvoimaa ja ihmisvoimaa, naapuri ratakiskoja

Vuonna 1921 nimi muuttui muotoon Tohmajärven tehdas-osuusliike r.l. Tehdas vaati isompia tehoja voimantuotolta. Alkuaan 18-hevosvoimainen lokomobiili oli vaihtunut aikanaan 65-hevosvoimaiseen. Tämän käydessä riittämättömäksi otettiin sähkövoimaa OY Wärtsilä AB:lta tehtaiden omistamalta Saarion sähkövoima-asemalta vuodesta 1928. Maakunnallisesti arvokkaiden rakennusperintökohteiden joukossa onkin tiilistä rakennettu Muuntamo Valkeatalon (ts. Sörkanlinna) edustalla.

Tiilitehtaalla työskenteli 98 henkilöä, sahassa 124 ja metsätöissä 89 henkilöä. Työntekijämäärä kasvoi ajoittain jopa 350 henkeen. Työlakkoja tai muita selkkauksia ei ollut sattunut lainkaan ja tehdas oli rakennuttanut työväestölle sekä konttorikäyttöön yhteensä 12 asuinrakennusta ja tukenut työväen perustamia sairaus- ja hautausapuakassoja. Kuriositeettina todettakoon, että osuusliike omisti kapearaiteista rautatiekiskotietä 9600 ja normaaliraiteita 850 metriä. Normaalirata rakennettiin sahalle vuonna 1934. Maapohjaomistuksen kokonaispinta-ala oli 194 hehtaaria.

Kuva 4. Tohmajärven tehdasosuusliikkeen logo

Tulipalot ajoivat alas turvepehkutehtaan rakennuksen ja sirkkelisahan 6.12.1918 ja vanhan sahalaitoksen ja turvepehkutehtaan 27.5.1932. Varkailtakaan ei vältytty. Pitkäsen sanoin ”ryssät syksyllä 1916 havaitsivat käyttökelpoisiksi tehdasliikkeen omaisuutta ja anastivat omin lupinsa ja hintoja kyselemättä tehdasalueella olevien kapearaiteisten ratojen kiskot, 1500 metriä, sekä veivät ne otaksuttavasti sotilaallisiin tarkoituksiin, ellei ehkä ollut rosvoutta keinottelua varten..” Samaan hengenvetoon toteaa Pitkänen, että ”toivoa sopii, että nuo varastetut kiskot antoivat ryöstäjälle tietä ikiajoiksi pois näiltä mailta.” (Pitkänen 1937: 46)

Vuoden 1936 toimintakertomuksen kertomaa

 Osuusliikkeen vararahaston ja osuuspääoman yhteenlaskettu summa kasvoi vuodesta 1908:sta 3230 markasta (nykyrahassa 12 570 euroa) vuoden 1936 1 736 119,60 markkaan (nykyrahassa 643 300 euroon). Liikevaihto oli Pitkäsen historiikin valmistumisen aikoihin 1936 huipussaan olleen 8 825 770, 95 (3 270 000 euroa), josta voittoa 361 278,60 markkaa (133 900 euroa). Vaikka nykyajattelun mukaan voitaisiin todeta ”muuttuvien kustannuksien” olleen melkoisen suuria liikevaihtonumeroita tarkastellessa, voidaan osuusliikkeen voittoja pitää nykyisinkin erittäin hyvänä. Osasyynä tehtaan menestykseen voi olla aikakaudelle tyypillinen tehdasurakkapalkkaus, jossa tuotannon noustessa palkka nousi. Yhtenä menestystekijänä pidettiin myös jatkuvaa myyntiä, eikä tavaran hamstraamista parempien hintojen toivossa. Sahan sijaintia pidettiin epätyypillisenä aikakautenaan, jolloin tukkipuut yleensä uitettiin. Tohmajärvellä taas sahatavara kuljetettiin rautatievaunuissa tehtaalle ja takaisin.

Tehdasosuusliikkeen vuosikertomuksessa vuodelta 1936 todetaan toiveikkaina nousukauden positiivinen vaikutus liiketoimiin. Voittoa tuli eniten tiilitehtaasta, saha hyvänä kakkosena. Turvepehku ja mylly palveli lähinnä paikallisia elinkeinonharjoittajia.

Voitoista liikeni myös paikallisten virkistystoimintojen tukemiseen: Tehdasosuusliike lahjoitti Pohjois-Karjalan maakuntaliitolle 10 000 markkaa (3529 euroa nykyrahassa), paikallisten urheilijoiden kiertopalkinnolle 300 (105 eur), Akkalan ”Toivon pojille!” 400 mk (141 eur), Joensuun Eläinsuojeluyhdistykselle 500 mk (176 eur), Tohmajärven Suojeluskunnalle 2000 mk (705 eur) ja Pyhäselän Suojeluskunnalle 3000 mk (1059 eur).

Kuva 5. Pätkä kunnallisneuvos Pekka Korhosen kirjoittamasta 50-vuotisonnittelurunosta Antti Zimmermannille vuodelta 1932 (Pitkänen 1937: 48).

Kirjoittaja Miia Seppänen

Lähteet

Pitkänen, A. (1937). Tohmajärven tehdasosuusliike r.l. 30-vuotias. Viipuri: Kirjapaino Oy Ilmarinen.

Suomen Pankin rahanarvolaskuri http://apps.rahamuseo.fi/rahanarvolaskin#FIN

Suomalaiset kunnat eivät ole yksinäisiä köydenvetäjiä vanhojen rakennusten ylläpidossa. Sama ongelma vaanii joka puolella: rahaa ei ole, ylläpitokulut juoksevat, vanhat rakennukset vaativat korjauksia ja rakennuksissa toimivat bisnekset haluavat minimoida kulujaan. Museoviraston suojelupäätöstä pelätään kuin ruttoa, ettei vain rakennus joutuisi tiukkojen korjaus- ja ylläpitoehtojen alaiseksi. Korjausrakentaminen voi maksaa maltaita.

Jos rakennus sattuu sijaitsemaan kylän parhaimmalla paikalla, sen rapistuminen tuo huonon imagon kylälle. Jos sen purkaisi pois, ei tulisi houkutusta ylläpitää siinä mitään toimintaa eikä kukaan älähtäisi rapistumisesta. Kuka siitä imagosta välittää? No turistit – nuo valokuvaavat sopulit, jotka haluavat päästä kahville ja käsityöostoksille juuri siihen vanhimpaan puuröttelöön, joka on ”tunnelmallinen tuulahdus mennyttä elämää”.

Entäpäs grynderit: ne saattaisivat ostotarjouksellaan pelastaa kunnan (budjetin), taas yhden vuoden yli. Ostotarjouksiahan voi hyvällä tuurilla tippua jopa yksi. Vaikkakin se saattaa olla surkean pieni suhteessa grynderien liikevoittoon.

Purku plus uuden rakentaminen tilalle voi – ehkä – tuoda lisäarvoa kunnan liiketalouksille. Tai vaihtoehtoisesti seuraa vuosien kamppailu, kun rahaa tai halua ei löydykään rakentaa uutta. Uuden kiinteistön rakentamisessa grynderi haluaa minimoida kulut, jolloin siitä ei tule kovin hienoa eikä varsinkaan grynderiä useinkaan kiinnosta se, miten uudisrakennus ottaa julkisivuissaan huomioon kylän ympäristön. Kunnan edustajat eivät ymmärrä vaatia julkisivulta mitään eikä kaupalle voida myynnin peruuntumisen pelossa asettaa minkäänlaisia ehtoja. Grynderit ovat tottuneet sanelemaan ehdot kunnalle. Koska gryndereillä on valta minimoida kuluja, jälki voi olla huonoa. Välikatot unohtuvat, kylmävuotoja esiintyy, home ja sisäilmaongelmat lymyilevät jo nuoremmissakin uudisrakennuksissa. Aletaan kaivata sitä vanhaa vaikkakin epäkäytännöllistä rakennusta.

Uudisrakennukset aiheuttavat joskus arvaamatonta harmia. Kylän imago rapistuu, kun maamerkkinä toimivan historiallisen kiinteistön purkaminen tekee kylästä mielenkiinnottoman tusinakylän. Suomessa kunnat ovat täynnä standardimalliin tiilestä rakennettuja Osuuspankkeja ja kulmikkaita kunnantaloja. Kylien historia ja sielu katoavat pikkuhiljaa lyhytnäköisyyden ja historiasta piittaamattomuuden vuoksi. Se on myös tulevaisuudesta piittaamattomuutta. Vuosikymmenien kuluessa katkeruus alkaa nostaa päätään ”pitikö sekin viimeinen purkaa pois”.

Kirjoitan tätä puheenvuoroa 1929 rakennetussa vanhassa koulurakennuksessa Tohmajärven Aseman seudulla. Seutu on metsien ympäröimä, hiljainen alue Joensuu-Viipuri rautatieradan vieressä, jossa autoliikenne on yllättävän vilkasta Niiralan rajanylitysalueen ja Kinnusen rautakaupan ansiosta. Näen joka päivä autolla ohiajaessa lahoamispisteessä olevia autiotaloja ja näitä ympäröiviä rapistuvia tontteja. Paikalliskirjaston kotiseutuhyllykön aarteista olen selvittänyt Aseman historiaa, se on merkittävä Tohmajärven lähihistorian kannalta.

Olen käyttänyt henkilökohtaisesti tämän koulurakennuksen korjauksiin liki kaiken omaisuuteni. Mietin itsekin, miksi. Tämä rakennus on toiminut kouluna mutta myös mm. sotilaiden sidontapaikkana ja väliaikaismajoituksena sotien jälkeen, evakkojen tilapäismajoituksena ja lottien toimintapaikkana. Ullakolla asustaa sotilasmiehen henki.

Toivon, että puheenvuoroni herättäisi pohtimaan omaa kotiseutua pitemmällä aikaperspektiivillä. Hintalapun paneminen vanhoille rakennuksille on monipiippuisempi juttu, kuin ensin arvaisi. Kyseessä ei ole pelkkä energia- ja iv-remontti. Vanhat talot puhuvat, jos niiden annetaan puhua.

Koska molemmat ovat järjenvastaisia ja ”kansan” syvien rivien rakastamia. Mutta aloitetaanpa alusta.

Tiesin jo aamulla USA:n presidentintulosten tihkuessa esiin, että feisbuug täyttyy epäuskoisista, surullisista ja ärtyneistä tilapäivityksistä. Ei voi uskoa, epätodellista, annoin lapseni kiroilla, menin rukoilemaan kirkkoon.. Täysin ymmärrettäviä reaktioita meidän, pienen sivistysvaltion, näkökulmasta maailman laidalla. Huomasin samaan aikaan uutisen chocoholistien painajaisesta: Toblerone-suklaapatukan kukkuloiden välejä oli levennetty suklaan raaka-ainehintojen kohoamisen vuoksi, eli suklaata oli vähennetty kuoren pysyessä samankokoisena. Uutinen herätti yhtä ison haloon mielessäni kuin Trumpin valinta.

Noin kahdeksan vuotta yhteensä USA:ssa asuneena opin yhden asian. Kukaan, ei edes amerikkalaiset itse, pysty ennustamaan amerikkalaisten vaalien lopputulosta. Me vanhan mantereen edustajat ajattelemme nojaavamme järkeen tai järkeviltä tuntuviin ratkaisuihin. Erotamme populistiopportunistit jyvistä – ehkä ei sentään jytkyistä. Mutta amerikkalaisessa pressapelissä tärkeintä on show-miestaito. Sen hallitsi Bush junior, sen hallitsi Obama. Muistan vielä oman tyrmistykseni Bushin toisen kauden valinnasta: miten oli mahdollista, että kaiken tyrinyt ja vähän tyhmäkin mies voi tulla valituksi vieläpä toiseen otteeseen. Jätkä kävi ns. rikkaiden kiintiöpaikalla yliopistoa, muuhun eivät rahkeet olisi riittäneet. Mutta seuramies on eri mies, ja ehkä jollain ääntenlaskennan manipuloinnillakin oli osuutta asiaan..

Eurooppalaisten tyrmistys amerikkalaisten omiin valintoihin on täysin kärpäsen surinaa amerikkalaisille. Eurooppaa pidetään vanhana, väsyneenä maanosana, joka laiskanpulskasti lipittelee punaviiniään ja yrittää olla oikeassa. Pasifismi, Kioton sopimus, EU.. hohhoijaa sanoo amerikkalainen. ”Kun soitan Eurooppaan, kenelle soitan?”, totesi eräs amerikkalainen johtaja. Edes minä en muista EU:n presidentin nimeä! Mikä presidentti! Kuka sen valitsi ja milloin? Mitä väliä! Amerikka riittää amerikkalaisille!

Kun eurooppalaiset näkivät suuren symbolisen arvon Hillary Clintonin valinnalle ensimmäiseksi naispresidentiksi USA:ssa, amerikkalaisten syvät rivit kuuntelivat Trumpin rummutusta laittomista siirtolaisista ja ulkomaiden syömistä työpaikoista. Kuinka tutulta kuulostaa tämä vertailu, kun mietimme omiakin vaalejamme muutaman vuoden takaa.

Miksi sitten Putin diggaa Trumpia? Heidät valitsee sama kansakuntien kieroutuneisuus. Molemmat ovat sivistysnäkökulmasta käsittämättömiä valintoja kansojen johtajiksi. Mutta. Molemmat kohdistavat viestinsä niihin syviin kansanriveihin, jotka ovat nahoissaan kokeneet maansa itsetunnon olevan nakerrettu milloin minkäkin maahan vyöryvän ulkomaisen ihmisryhmän, aatteen, arvostelun tai selkkauksen vuoksi. Näitä populisteja inhottavat kaikki monikansalliset yhteistyöelimet, joissa pitäisi antaa periksi jotain. Alistuminen johonkin moniulotteiseen, jossa joutuisi pelaamaan usean eri intressiryhmän hyväksi, on vedetty yli näiden johtajien tehtävälistalta. Venäjä venäläisille! Amerikka amerikkalaisille! Suomi..

Huomasitteko, että tänään on 9.11.